Nuorisokuoro Juventus / Linnanneidot

NUORISOKUORO LINNANNEIDOT aloitti toimintansa yhtyeenä syksyllä 1989 ja laajeni kuoroksi tammikuussa 1990. Siinä laulaa vuosittain noin 35 iältään 12–19-vuotiasta tyttöä, joista useimmat ovat aloittaneet kuoroharrastuksensa Iloisessa Lapsikuorossa.

Linnanneitojen ohjelmisto sisältää 2–4-äänisiä perinteisiä kuorolauluja, hengellisiä lauluja, nykysäveltäjien kuoromusiikkia sekä musikaali- ja viihdesävelmiä.

Nuorisokuoro Juventus / Linnanneidot on tarkoitettu 12-18-vuotiaille tytöille.

Kyseessä on tasokkuudestaan tunnettu nuorisokuoro, jossa harjoitetaan tervettä äänenkäyttöä ja monipuolista 2–4-äänistä nuorisokuoro-ohjelmistoa klassisesta viihteeseen.

Linnanneidot on julkaissut kolme cd-äänitettä: ”Laula, tyttö!” 1995 (palkittiin Ylen Ykkösen harrastemusiikin kunniapunnuksella), ”Linnanneitojen Joulu” 1999, ja ”Maria, Herran piikanen” 2002 (yhteistyössä Naiskuoro Bel canton kanssa). Yleisradio on äänittänyt useaan otteeseen Linnanneidot-kuoron laulua, ja niitä sekä lauluja em. äänitteiltä on kuultu radion musiikkiohjelmissa jo runsaan 17 vuoden ajan.

Arvokkain taiteellinen tunnustus kuorolle on ollut valinta Yleisradion Vuoden nuorisokuoroksi kaudelle 2002–2003. Vuoden aikana lähetettyjen suorien konserttitapahtumien lisäksi kuoro äänitti silloin Yle Radio 1:lle 10 laulua sisältävän kantanauhan perusohjelmistostaan.

Entiset laulajat tervetuloa! Uusille koelaulu harjoitusten yhteydessä.